Blogissa on edelleen joitain satoja käyntejä kuukausittain, joten täytynee välillä päivitellä kuulumisia. Viime päivityksestä onkin vierähtänyt kohta vuosi. Pitkä väli johtuu pääosin siitä, että elämä pitää kiireisenä. Keväällä saimme perheenlisäystä, kun Eero poika syntyi. Opinnot ja kaikki muukin elämässäni sujuu tällä hetkellä loistavasti. En tiedä voiko tätä lyhemmin asioista kertoa, kun päivittää vuoden välein? Olisin tietenkin voinut tiivistää, että elämä hymyilee.
-Tapio
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Joulua odotellessa
Päivittelempä lyhyesti kuulumisiani, kun edellisestä on taas kulunut. Elämässäni kaikki on tosi hyvin, niin terveyden kuin muidenkin elementtien osalta. Opiskelut sujuvat paremmin kuin olen osannut etukäteen arvioida. Olen saanut myös hoitamissani luottamustehtävissä onnistumisia ja paljon lisää vastuuta. Aloitin treenaamisen kesällä ja painokin on tippunut kymmenisen kiloa. Syksyllä tuli myös melkoinen yllätys, kun saimme tietää että saamme perheenlisäystä huhtikuussa. Intensiivihoidon vuoksi sen piti olla lähes 99% mahdotonta, mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun kuulun harvojen joukkoon... Nyt oikeastaan odottelen vain että joulu tulisi ja katkaisisi hetkeksi arkielämän kiireet.
-Tapio
-Tapio
tiistai 18. helmikuuta 2014
Uusi koti uudet kujeet
Tiputtelen tässä vatsakudoksiin gammanorm-infuusiota ja
päätin pitkästä aikaa katsoa, vieläkö blogini on olemassa. Täällähän tämä vielä
näyttää olevan.
Viimeisen päivityksen jälkeen on tapahtunut paljon. Muutimme uuteen kotiin ja nyt olemme saaneet jo sisustettuakin
paikat pääosin. Hankimme paljon uusia
kalusteita joten Ikean kalusteiden kasausohjeet pyörivät nyt silmissä nukkuessakin.
Kävin marraskuussa opintomatkalla Brysselissä. Matka sujui hyvin ja sain paljon
uutta tietoa EU:n toiminnasta. Opintomatkan jälkeen kyseinen
yhteiskuntavaikuttamisen koulutusohjelma valitettavasti loppui. Sain koulutusohjelman aikana paljon ystäviä eripuolilta suomea.
Äidin hautajaiset järjestettiin joulukuun alussa. Äiti ei
kuulunut kirkkoon joten minä sain vanhimpana poikana kunnian puhua haudalla. Se
oli minulle todella tärkeää.
Vuosi on alkanut hyvin. Olen pysynyt kohtuullisen terveenä ja pari
viikkoa sitten käymässäni syöpäkontrollissakaan ei havaittu mitään erityistä. On syytä olla kiitollinen.
Viime vuoden lopulla koulutehtävät meinasivat vähän
ruuhkautua hautajaisjärjestelyiden vuoksi. Nyt kaikki on mennyt hyvin ja
kursseista on tullut kiitettäviäkin. Koulussa on mennyt niin hyvin että otin
ylimääräisiä kursseja ja aloitin myös samanaikaiset opinnot avoimessa
ammattikorkeakoulussa. Aloin opiskelemaan avoimella puolella humanistisessa
ammattikorkeakoulussa järjestö ja nuorisotoimintaa. Tarkoituksenani on
opiskella liiketalouden ohella mahdollisimman paljon järjestötoimintaa, jotta
valmistuttuani voisin helposti lukea työn ohessa toisenkin korkeakoulututkinnon.
Viime viikolla ajattelin ottaa taas uuden haasteen vastaan
ja päätin että järjestämme kesällä 2015 ammattiliiton kesäpäivät Oulussa. Odottelen
vielä muiden alueella toimivien ammattiosastojen päätöksiä lähteä mukaan järjestelyihin
ennen kuin asia lopullisesti varmistuu. Elämä jatkuu täysillä…
-Tapio
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Äiti nukkui pois
Äidin kunto heikkeni alkuviikosta oleellisesti. Kävin keskiviikkona sopimassa isän, lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kanssa tarkemmin äidin saattohoidosta. Äidin tila heikkenikin keskiviikon jälkeen nopeasti.
Sain torstai iltana olla isäni kanssa läsnä ja pitää äitiäni kädestä kun kahdeksan vuoden taistelu syöpää vastaa päättyi. Äiti pääsi lähtemään viimeiselle matkalle toivomallaan tavalla kotona, rauhallisesti ja kivuitta.
Oli aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa. Nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. Jäi jälki sydämiimme.
-Tapio
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Syysloma
Olen syyslomalla. Koulusta on syyslukukauden ensimmäinen
jakso takana ja kaikki on mennyt loistavasti. Alan pikkuhiljaa päästä opintojen
vaatimaan rytmiin. Teija on toista päivää vatsataudissa ja odottelen olevani seuraavaksi vuorossa...
Kävin syyskuussa verikokeissa, joista todettiin että
vasta-aine tasot olivat viitealueella, tosin alueen alarajalla. Sovimme että
jos syksyllä tulee infektioita, niin lisäämme gammanorm-lääkityksen määrää.
Olen vääntänyt useamman viikon taas poskiontelotulehdusten kanssa ja aion olla
ensi viikolla yhteydessä polille lääkityksen nostosta.
Äiti joutui taas eilen ambulanssikyydillä sairaalaan. Nyt
tosin sairaalaan lähtö tapahtui riittävän ajoissa eikä mitään akuuttia vaaraa
ole. Syynä sairaalaan lähtöön oli jälleen veren korkea hiilidioksidipitoisuus.
Edellisen kirjoituksen jälkeen tämä onkin jo toinen vastaava sairaalakeikka.
Äidin tila on taas kohentunut nopeasti ja hän päässee alku viikolla kotiin.
Saimme juuri myytyä rivitaloasuntomme ja ostimme
omakotitalon. Muuttamaan pääsemme marras- joulukuun vaihteessa. On todella
hienoa päästä asumaan omaan taloon. Saamme vihdoin itse päättää kaikista
asumiseen liittyvistä asioista. Olen niin täynnä taloyhtiössä asumista ja
taloyhtiön hallitustyöskentelyä. Keväällä aloin taloyhtiön puheenjohtajaksi
ajatuksella että tehdään vähätkin asiat yhdessä hallituksen muiden jäsenten kanssa.
Todellisuus oli silti jotain muuta. Laskin että olen kevään jälkeen käynyt
taloyhtiön asioista yli kuusikymmentä sähköpostikeskusteluketjua ja lukuisat
puhelut päälle.
-Tapio
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Sitkeä sissi
Kuten aiemmin olen kertonut, niin äitini on sairastanut jo
viimeiset kahdeksan vuotta erittäin laajasti luustoon levinnyttä rintasyöpää.
Kahdeksan vuotta sitten elinaikaa luvattiin muutama kuukausi.
Äiti joutui viime viikolla taas kerran ambulanssilla teholle
sairaalaan. Syynä oli jo toistamiseen paha kipulääkkeiden yliannostus ja siitä
johtuva korkea veren hiilidioksidipitoisuus, sekä hengityksen salpautuminen. Äidin
tilanne ja vastaavien tilanteiden kokemukset huomioon ottaen lääkeannosten ei
pitänyt olla liian suuria. Äidin keho ei vaan enää kestänyt kyseistä
kipulaastaria.
Ensimmäisellä kerralla hän tuli tajuttomana jo sairaalaan,
mutta tällä kertaa tilanne paheni tajuttomuuteen asti vasta sairaalassa kun
lääkäri munasi totaalisesti lääkityksen uudelleen aloituksen. Torstaina kaikki
näytti vielä hyvältä, mutta perjantaina aamupäivällä äitiä ei saatu enää
hereille. Sairaalasta soitettiin että läheisten olisi hyvä tulla paikalle,
koska tilanne on hyvin vakava, eikä äiti todennäköisesti enää herää. Äidillä
todettiin sairaalassa uudelleen aiheutetun yliannostuksen lisäksi munuaisten
vajaatoiminta, alkava keuhkokuume ja virtsatietulehdus. Lääkäri sanoi minulle
ja isälle että tilanne on todella paha. Sanoi, että jos olisimme kysyneet pari
tuntia aiemmin, niin olisi sanonut, ettei ole lainkaan toivoa. Nyt arvot olivat
kuitenkin hieman nousseet.
Päätimme isän kanssa lähteä käymään kotonani ja sovimme,
että tulemme illalla takaisin katsomaan äitiä. Alkuillasta isälle soitettiin sairaalasta
ja kehotettiin olemaan säikähtämättä… Kerrottiin että rouva on täällä hereillä
ja kyselee saisiko ruokaa ja miksi herää eri paikasta kuin nukkumaan mennessä?
Menimme takaisin sairaalaan ja siellä äiti makasi kuin mitään ei olisi
tapahtunutkaan. Kaikki arvot korjaantuivat aika nopeasti ja kipulaastarit
vaihdettiin morfiini- kipupumppuun, jonka ei pitäisi aiheuttaa vastaavia
ongelmia. Eilen äiti pääsi taas kotiin. On se sitkeä sissi…
Pääsin kouluun ja aloitan liiketalouden opinnot parin viikon
päästä. Sain myös myönteisen päätöksen
siitä että eläkevakuutusyhtiö maksaa uudelleenkoulutuksen. Olen pähkäillyt jo
pitempään että mitä teen ay-puolen luottamustehtävilleni. Kouluttaudun ihan eri
alalle, mutta olen edelleen motivoitunut hoitamaan suunnittelemani asiat
maaliin, joten todennäköisesti jatkan kaikissa tehtävissä kuitenkin vielä
toistaiseksi.
Kävin itse syöpäkontrollissa pari viikkoa sitten, eikä siinä
todettu mitään akuuttia. Seuraava kontrolli on tammikuussa. Kävin myös
sisätaudeilla kontrollissa immuunipuutoksen vuoksi. Veriarvot eivät olleet
kovin hyvät ja gammanorm-lääkkeen annosta voidaan joutua nostamaan, jotta
selviän kunnialla tulevasta influenssa kaudesta. Arvojen perusteella lääkäri
epäili vahvasti että lääkitystäni todennäköisesti joudutaan jatkamaan elämäni
loppuun saakka. Käyn uudelleen verikokeissa syyskuun lopulla, jonka jälkeen lääkeannostelun
jatko päätetään.
Jos saisin muutaman kilon pois ennen verikokeita, niin
siitäkin olisi apua. Tulikin uusi motivaattori tiputtaa painoa, kun tiedän että
jollei painoni tipu niin joudun varmasti piikittämään lääkettä kaksi kertaa
viikossa yhden kerran sijasta. Edellisen kirjoitukseni jälkeen paino onkin kesäherkuilla
noussut kolme kiloa…
-Tapio
maanantai 17. kesäkuuta 2013
Risteyksessä
Elämäni alkaa taas olla mielenkiintoisessa risteyksessä.
Olen ollut immuunipuutoksen vuoksi tutkittavana keskussairaalan
kuntoutustutkimusklinikalla. Tutkimuksissa tultiin viime perjantaina siihen
tulokseen, että en enää sovellu nykyiseen ammattiini pölyn, lian ja työn raskauden
vuoksi. Odottelen että b-lausunto tulee postilaatikkoon, jonka jälkeen laitan
ammatillisen kuntoutuksen hakemuksen eteenpäin eläkeyhtiöön.
Kävin kolmissa pääsykokeissa ja ensimmäisistä tulikin jo
tieto että pääsin heittämällä sisään lukemaan liiketaloutta. Uskon asiantuntijoiden
kertoman perusteella, että myönteinen päätös eläkeyhtiöstä on periaatteessa
varma, joten elokuussa täytyisikin aloittaa sitten opinnot. Tosin, kun olen
ikuinen pessimisti, niin kouluun lähtöön uskon lopullisesti vasta kun päätös
eläkeyhtiöstä tulee.
Kävin pariviikkoa sitten myös poskionteloiden
FESS-leikkauksessa, josta olen toipunut hyvin. Leikkauspäivänä nenä/posket oli
niin kipeät, että meinasin lähteä takaisin sairaalaan, mutta se meni onneksi
ohi panadolilla ja levolla. Nyt tosin olen jälleen, kas kummaa
poskiontelotulehduksessa ja kymmenes antibioottikuuri tälle vuodelle tuli
aloitettua aamulla.
Gammanorm-infuusiotkin on sujunut ihan hyvin. Tuntuu tosin
välillä pölijältä piikittää itseensä semmoinen määrä ainetta. Yhdessä
viikkoannoksessa saattaa olla yli kymmenentuhannen eri verenluovuttajan
plasmaa. Vetää nöyräksi, en voi kuin olla kiitollinen ja arvostaa kaikkia jotka
käyvät luovuttamassa verta.
Menotahti on hieman hidastunut ja ensi viikko on ensimmäinen
viikko tänä vuonna jossa kalenterissa ei ole kuin pelkkää tyhjää. Olenkin
ajatellut pyrkiä käyttämään kaiken tulevan ylimääräisen vapaa-ajan siihen, että
saisin itseni parempaan kuntoon ja kymmenen kiloa kevyemmäksi. En aio alkaa
millekään dieetille, kun ei ole ennekään ollut tarvis, lisään vain liikuntaa
mahdollisuuksien mukaan ja jätän herkuttelut minimiin. Syksyksi kesäkuntoon
siis…
-Tapio
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)