Tämän kertaisesta sairaalarundista on nyt toivottavasti vähintään neljännes lusittu.
Olen ollut intensiivihoitojaksolla nyt kahdeksan päivää. Ensimmäiset viisi päivää tiputeltiin sytostaatteja aamuin illoin. Lauantai ja sunnuntai pidettiin taukoa ja tänään maanantaina aamun ja iltapäivän aikana palauteltiin aiemmin kerätyt kantasolut. Kaikki on mennyt toistaiseksi ihan hyvin, huimaamista, vitutusta ja pahoinvointiahan ei edelleenkään lasketa. Kantasolutkin saatiin palauteltua ripeästi ilman ongelmia. Sain sunnuntaihin asti pahoinvointilääkkeitä niin paljon, että nukuin suurimman osan viikosta. Aika onkin kulunut todella nopeasti. Tänään on ollut ensimmäinen vuorokausi jolloin tuntuu, ettei minuutti viisarikaan liiku kellossa. Seuraavien päivien aikana on odotettavissa, että veriarvot tippuvat pohjille ja mahdollisuus altistua erilaisiin infektioihin lisääntyy dramaattisesti. Lähes jokainen kuulemma sairastuu johonkin tautiin. Toivon, että jos sairastun niin sitten johonkin helpoimmin hoidettavista, jotta pääsen mahdollisimman pian kotiin. En ole vielä varma haluanko ottaa sairaalassa vastaan muita vierailijoita, kuin oman perheen. Kertoivat että aina paras mitä vähemmän ihmisiä käy eristyksen aikana. Lapset ovat molemmat enemmän tai vähemmän flunssassa, joten Teija onkin käynyt nyt yksin täällä moikkaamassa. Kaikkein raskainta tässä koko ”hommassa” onkin olla erossa lapsista, perheestä. Riipii niin sydäntä, kun poika sanoo joka päivä, että ”tuu iti kotia”. No ei se auta Teijan on vain selviydyttävä parhaansa mukaan kotona. Eiköhän se aurinko paista vielä tähänkin risukasaan, ja oikein kunnolla.
Infektioita odotellessa…
-Tapio
Voimia!
VastaaPoistaOma puoliso oli samassa rääkissä täsmälleen kolme vuotta sitten. Hänellä kesti veriarvojen palautuminen tavallista kauemmin ja infektiot olivat rajuja, mutta hän selvisi niin korkea-annoshoidosta ja kantasolusiirrosta kuin koko taudista. Kontrolleissa hän käy nykyään 1/2 vuoden välein. Meidän lapset olivat kyllä murrosiässä isän sairastaessa.
Toivottavasti teillä on hyvä läheistukiverkosto vaimosi ja lastesi tukena, sillä kun palaat kotiin tältä hoitojaksolta, palautuminen hoidoista ei käy käden käänteessä.
Hei Tapio! Ikävä, että elämäsi on tuolla tavalla heitellyt. Paljon voimia koko perheelle!
VastaaPoistaItse sain kesällä Hodgkinin-diagnoosin ja nyt olen hoitojen puolessa välissä. Toivottavasti saan tämän kerralla sairasteltua, eikä mokoma uusiudu myöhemmin. Jos niin kuitenkin tapahtuu, niin on kannustavaa lukea, että ihmiset ovat selviytyneet pahemmistakin hoidoista.
-Ande
Hei Ande.
VastaaPoistaToivon myös sinulle voimia matkalle elämän arvaamattomissa pyörteissä.
-Tapio